olen koittanut löytää uutta sivupohjaa ja oikeen sellasta heitänmäjuurihaluan juttua ei ole löytynyt. mutta otetaan tuommoset reissusarähjääntyneet kengät. ne näyttää että olisivat voineet olla minun jalassa.

elämä on hassua juu. nyt painan satasella töitä. ylitöitä. töitätöitä ja vapaaehtoistöitä kummityttöä hoidellen. miten tää taas tähän meni. ehkä palkkapäivänä vähän hymyttää mutta entäs sitten. no ehkä mä lähden sitten reissuun taas ja sitten on. sitä rahaa.

ihmiset alkaa taas kulkea suu mutrussa. kesällä kaikki oli iloisia, ainakin melkein kaikki. nyt kaikki vaan jurnuttaa. tosin ymmärrän. tuolla loskassa jurnutan minäkin. lumi oli hauskaa. tein eilen lumiukon meidän pihaan ennen töihin menoa. se teki hyvää.

mutta jurnutus on tylsää. yksi nainen puheli espanjantunnilla, että hänestä ihmiset on alkaneet enemmän puhua tuntemattomille busseissa ja junissa. onko noin? mulle tulee monasti joku kale ja pena kyllä jallupäissään tilittämään elämäänsä, eikä se mua häiritse edes. ne on ihan kivoja jannuja. mutta muut. jutteleeko ne enemmän. eikö enää katsota kuin hullua jos menet puoli tyhjässä bussissa toisen viereen istumaan ja avaat keskustelun? eivätkö kaikki aina ryntääkään sille ainoalle tyhjälle välikölle lähijunassa? hienoa jos näin on. ehkä mää vaan näytän pelottavalta kun ei ne mulle juttele.

mutta ehkä tää kansa vielä joku päivä senkin oppii. se on kivaa.