ruotsin maata on nyt kuljettu sitten viikko. hassu olo. pojan kanssa kinasteltiin heti ensialkuun netin välityksellä. hän kun ei ole valmis mieltään muuttamaan. ollaan kuulema liian erimaailmoista ja molemmat kaipaamme vielä kasvua ja blaa blaa. hitto voinko tosiaan olla näin väärässä siitä että meillä oli hieno juttu ja että siinä olisi syytä katsoa mihin se voisi viedä. itse tiedän mitä tunnen, hän väittää että olen väärässä. ei se ole rakkautta. niin se sanoo. mutta kun minä sanon että on se. olin jo valmis muuttamaan sen perässä pois suomesta, etsimään sieltä uutta elämääni. jättämään kaiken suomessa. ja jatkamaan matkoja yhdessä. mutta kai se pitäisi uskoa että reissumies sekin vain oli. ihan samanlainen kuin ne muutkin. sydän sanoo silti muuta. vieläkin. millähän näistä ohi pääsisi?

no mutta sitten taas. täällä ruotsissa on koitettu unohtaa ja saada muuta ajateltavaa. festarit tuolla jossain keskipohjoisruotsissa jonglööripojan ja kavereidensa kanssa olivat suksee. vähän kyllä pää sekaisin mutta rauhaisaa eloa kuitenkin. makoilua, telttailua, ruoanlaittoa trangialla, naku-uintia joessa. kukkaislapsia koko kylä täynnä. vähän musiikkia maailmalta. tanssia. punaviiniä ja naurua. paljaita jalkoja ja päiväunet sammalmättäillä. ja hei minä jopa vähän uskalsin snakata svenskaa taas. siitä olikin jo taas aikaa. ihan hyvin se kai meni. öisin oli outoa nukkua jonkun muun vieressä. vaikka onkin hyvä ystävä tuo jonglööripoika, sitä toivoi että oisi ollut siinä ihan joku muu. ja ei...ei me pussattu. oltiin vaan.

ruotsalaiset on vähän niinkuin me. muttei sitten kuitenkaan. politiikasta kun puhutaan on aiheet samat, ja kyllä nämä elää samalla lailla kanssa. käyvät töissä ja näkevät kavereita, harrastavat ja kulkevat kaupungilla. kokevat samoja suruja ja iloitsevat yhtälailla kun on sen aika. maisemat auton ikkunasta näyttivät suomelta. mutta jotain täällä on erilaillakin. koitan selvittää mitä.

jonglööripoika lähti töihin. koitan tässä sitten keksiä tekemistä itselleni.  kohta menen pyykkitupaan pesemään molempien pyykit, ja jääkaapiakin pitäisi siivota. tänään kuulema pidetään vähän juhlia kun naapurit tulevat kylään. heh. ihan kuin asuisi täällä.

ja vot. kahvin keittoon. rauhaa ja rakkautta...minäkin koitan ne löytää taas

tämän hetken biisi: kulturation - ur jord  (för urkult och sverige)
                                  + trojan sound system : sisters box