vastuu: puhelin soittaa aamulla kello yhdeksän jotain kummaa soittoääntä. pimpelipom. unisena vastaan...."joo hei täältä ***** pääsisitkö tänääniltavuoroon. joo yheltä pitäis tulla". "okei juu..kyllähän mä pääsen". tunnin kuluttua sitten...."moi täältä ****** pääsisikö tekemään perjantai lauantai yön"   *ajattelee..rahaa yövuorosta tulee hyvin. olihan ne pekan synttärit mutta ei kai se nyt ollut niin tärkeää* joo voin mä tehdä sen yön. pään sisällä toinen ääni sanoo että pidäs akka välillä vapaata, mutta töitähän täällä pitää tehdä. kaikki ihmettelee kun valitsee tälläisen keikkalaisen uran. ja kyllä sitä itsekin pohtii välillä että mikä helkatan järki tässä on. ei niin mikään. mutta en toisaalta tiedä saisinko edes pidempää sijaisuutta. kun oon tällänen tuuliviirri joka saattaa ponkasta maailmalle ihan milloin vain. ja sitten taas jos ois se vakityö, niin vapaat on silloin kun listojen tekijä sen päättää-...ei silloin kun itse tahtoo. no.... töitä on tehtävä ahkerasti, niinhän ne sanoo. maksaa veroa ja muuta. eikä siinä...on se ihankivaa työtä. on on mutta jos vain haluaisi vaikka mennä pesemään lattioita tai tiskariksi. " elä nyt hulluja puhu, sullahan on KOULUTUS!" juu onhan mulla. koulutus. sen takia en esmes pääse työkkärin valokuvaajakurssille. että niin. ja muihin kouluihin hakukriteerit on niin korkealla. tai sitten ne maksaa. vois vaan ottaa ja häipyä ja mennä myymään kaljaa jonnekin räkälään jossain espanjassa vaikka. (mulla alkaa kohta espanjankurssi jee)

ja sitten tää perheen perustaminen. "no nythän sä oot jo aika lailla reissanut, ootkos ajatellut asettua aloillesi pian". NO EN OLE. perustakoot muut. ja sitäpaitsi. jos mulle vielä joku uskaltaa jäädä tohon viereen ja siunaantuu jälkikasvuakin vielä, ni en minä aio jäädä tänne siltikään. siitä tulee reissulapsi. ainakin välillä. näin ni paljon kaikenmaalman ipanoita jotka reissasi vanhempineen, ja ne oli onnellisia kaikinpuolin. mutta sitten taas tämäkin..olenhan mä 27. eli suomalainen keskisynnytysikä. pitäisihän niitä jo lapsia hankkia. se on kunnon kansalaisen vastuu, ei vain lestadiolaisten (toim.huom. luin juuri vanhaa kuukausiliitettä että lestadiolaiset on kohta suurin kansanryhmä jos ei muutkin synnytä riittävästi). neljä kaveria on parhaillaan raskaana ja ainakin toisella neljällä on alle vuoden ikäisiä lapsia. ja toisilla sitten niitä vielä vanhempiakin. jos mä sanoisin vaan että hoitakoot ne nuo hommat. mää voin olla se outo hippitäti joka kyläilee silloin tällöin ja kun ipanat on 15v ne sanoo että "ootte ihan paskoja mutsi ja faija mä lähden liftaamaan anni-tädin luo marokkoon". tai sitten kun mä kohta lähden kaupungille tapaan elämäni miehen, meen naimisiin ja saan lapsen. sattuuhan sitä niitäkin.

ja sitten se vapaus: aamulla herää ehkä koputukseen ovella, että hei suomityttö lähetkö aamupalalle, tai sitten herää auringon ensisäteisiin joogatunnille. sitten on vuorossa työntekoa, mutta motivoivaa koska sitä tekee vain työnteon takia, palkkaa kun ei makseta. illalla voi vain ottaa hyvän kirjan ja rentoutua. kännykkä ei tule soimaan koska se ei ole edes mukana. kukaan ei hoputa eikä pakota. ja muutenkin, ilma piiri ei ole sen kiireen ja rahan kyllästämä. no joo. koittaahan ne myydä paitojaan ja muuta special pricellä kun kävelen ohi, mutta tarjoavat toisinaan myös kupin teetä siitä ilosta että saavat esitellä tuotteitaan. ja tulevat kadulla juttelemaan...ja sitten kun ei enää tunnu se paikka hyvältä. passi ja hammasharja rinkan pohjalle ja suunta muualle. en tiedä jaksaisinko tälläistä elämää loppuun saakka....kokoajan paikaaa vaihtamassa, mutta tunnen ja tiedänkin että se minun paikkani on tuolla jossain, johon sitten haluaa jäädä ja asettua pidemmäksikin aikaa. sitten tosin pitäisi kai saada vähän rahaakin työstä. kun ei se sielläkään taivaalta sada. mutta se vapaus tehdä sitä mitä haluaa, ei sitä mitä ihmiset ja yhteiskunta sanovat.

"vain kuolleet kalat uivat virran mukana" sanottiin mun siskojen kanssa reissulla. minäentahdoollakuollutkala. en en en . joten minä pistän hanttiin. virta on kova mutten anna sen viedä mukanaan.

sitten kun joku vielä ymmärtäisi miltä se tuntuu.