taannoin oleskelin työtilassa missä useampikin taitelija työsti teoksiaan. taidesuuntaukset olivat siinä keskustelun aiheena, oli naivistia ja surrealistia ja ties mitä istiä lieneetkään. eräs mukava herra siinä totesi, että silloin tällöin hän kyllä edustaa surkealismia. HAA! mikä termi. heti miten varastin sen sanavarastooni ja olen sitä viljellytkin jo. tämän päivän suurin ismi. etenkin näin syksyllä. joka toinen toveri, niin armaita kuin ovatkin, ovat tämän lajin huippuedustajia. sataa märkää pimeää. kaikki on vaan ikävää.  surkea pieni minä. ja tätä on niin monet blogitkin. surkeaa elämää tulvillaan. surkealistien kokoontumisajot. ja itse olen lajijni uljas esimerkki. kengät kastuu ja flunssa iskee, poika jätti, töissä on tylsää ja kaljakin maistuu pahalle. surkusurku, surkutelkaa mua.

välillä se tosin tekee hyvää. olla maansamyynyt, surkeista surkein. pohjalta kun ei pääse kuin ylöspäin.
mutta kyllä minä aion lopettaa sen. aion aion. haluan olla....mikä on surkealistin vastakohta? iloita kohta uudesta pesäkolosta, hoitaa hyvin työni.oleskella pimiössä matkakuvista nauttien. kuunnella hyvää musiikkia ja juoda punaviiniä (koska se kalja kerta on muka pahaa). pistää vastaan. voittaa surkealismi 6-0.