lauantai-iltana kuljin kohti juna-asemaa jo kohtuu aikaiseen kun ei se olvi maistunutkaan. oli ollut kiva ilta ja kaverini oli kotiutumassa myös. siinä helsingin pääkadun laitaa talsiessa vastakkaiseen suuntaan oli kulkemassa nuoria miehiä...ja ah kun yhden kanssa katseet kohtasi. alkoi neidillä sydän pompottaa ja pari perhosta löysi tien vatsaan ja punastuakkin se taisi. ja alkoi kikatuttaa ja muuta. mitä häh??? ei mulle koskaan näin käy. mutta sitten muistin myös...että olen tuon kyseisen herran joskus nähnyt aiemminkin jossain kaupungin juottolassa ja katsellut että ompa nätti poika. mutta liika ujo olen...ja en ole mennyt juttelemaan. hymyillyt vaan. ah ja voih. tää on ihan kuin keväisin kun kaikki sanoo että ne ihastuu koko ajan. minä en. ihana söpö poika. kaveri sano että kirjota sille lappunen ja laita sen taskuun huomaamatta jos et uskalla jutella. ihanaa pikkutyttö toimintaa. ehkä teenkin sen.

mutta ehkä tämä on merkki että olen pääsemässä yli pojasta, kun alan huomata, että ympärillä on kauniita ja kiinnostavia ihmisiä?