oltaisiko jo valmiita lähtöön?

245627.jpg

selventääkseni....kuvassa ollaan siis kambodiassa. olimme matkalla pohjoisempaan, sen monoromin kaupunkiin. yhdeksän tuntia tuossa pick upin lavalla sujui...no. melkein mukavasti. tuo varjo lankeaa minusta, ja seisoin siis ihan lavan perällä. kuvassa näkyvien lisäksi mukana olin siis minä sekä 3 aikuista ja lapsi. sekä muutama laatikollinen lisää tavaraa ja jotain hedelmäsäkkejä. (eli siis pikainen laskutoimitus: 8 aikuista, 2 lasta, kaikkien meidän tavarat + tavarat joita tuonne hieman eristyksessä olevaan maakuntaan pääkaupungista vietiin). viimeinen osuus tiestä (4h)oli täynnä kuoppia kun kenelläkään ei ole sitä varaa kunnostaa. mutta urhoollisesti me sen istuimme. takaisin tultiin kyllä parin viikon kuluttua minibussilla. huomioitavaa on se, että pienet kambodialais lapset eivät inahtanetkaan. ei ollut kellään pissahätä eikä kinuttu koska ollaan perillä. hissuksen olivat ja katselivat meitä ja maisemia. ei tarvinneet puuhakirjaa ja barbieta viihtyäkseen. mutta oli se kokemisen arvoinen. vaikka olimmekin aika valmista kauraa kun kyyti oli ohi, menisin uudelleen. jos se olisi vaikka 10 cm2 isompi :)

tuosta reissusta kirjoitin heti silloinkin kun kipeä häntäluu ja peräpukamat olivat vielä tuntuvia.
klikkaa tästä niin voit lukea niistä tunnelmista.


tänään soi: pmmp - matkalaulu